Yhdistyksen esittely

Historiikki

Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry:n ensimmäinen kokous pidettiin 15.11.1997. Yhdistystä perustamassa olivat Virpi ja Juha Enroth, Tia Geijer, Raija Kauppinen, Kari Koskinen, Katja Laitinen, Johanna Markkula, Sanna Mäkinen, Vilma Reunanen, Jaana Rydell, Satu Räsänen, Kaisa Salmenhaara, Susanna Salo, Paula Tuhkanen, Heli ja Pekka Tuomi, Anne Viita-Aho sekä Heli Välipirtti. Yhdistyksen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Jaana Rydell ja ensimmäisen hallituksen jäseniksi Tia Geijer, Johanna Markkula, Sanna Mäkinen, Vilma Reunanen, Kaisa Salmenhaara ja Heli Välipirtti. Yhdistyksen toiminnan tarkoitukseksi kirjattiin kultaistennoutajien näyttely- ja koetoiminta sekä siihen liittyvä koulutus alueella.

Vuosien varrella jäsenmäärä on monikymmenkertaistunut ja on nyt 650 (01/2010). Myös yhdistyksen hallitus, aktiivijäsenet ja kouluttajat ovat vaihtuneet muutamaan kertaan. Silti tänäkin päivänä pyritään vuonna 1997 kirjattua toimintaperiaattetta noudattamaan parhaalla mahdollisella tavalla.

Nykypäivä 

Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry järjestää jäsenilleen tapahtumia, koulutuksia sekä erilaisia kursseja. Yhdistys pyrkii myös tarjoamaan toimintaa mahdollisimman laajasti rajoittumatta mihinkään tiettyyn lajiin. Tavoitteena on saada jokainen liikkeelle ja mukaan harrastamaan.

PSK on Golden Ringin suurin alueyhdistys, joten alueellamme on runsaasti tapahtumia. Apuvoima on aina tervetullutta ja toimintaan voi vaikuttaa tarjoutumalla järjestelyavuksi sekä äänestämällä kevät- ja syyskokouksessa. On tärkeää muistaa, että yhdistys on yhtä kuin sen jäsenet!